Kuinka perhekuvaukseen kannattaa pukeutua?

Kuinka perhekuvaukseen kannattaa pukeutua?

Samantyyppiset vaatteet tekevät perhekuvasta yhtenäisen

Satoja perheitä studiossa ja miljöössä kuvannut valokuvaaja Sami Reivinen on huomannut, että rennot ja tavalliset vaatteet ovat parhaat myös perhekuvassa.

Suosittelen kuvattavia valitsemaan päälleen sellaiset vaatteet, missä viihdyt ja vietät aikaa muutenkin perheen parissa. Esimerkiksi farkut ja paita on hyvä lähtökohta. Yhdenmukainen tyyli ja väritys toimii parhaiten.

Paidat ja housut kannattaa silittää ennen kuvausta. Suuria ja häiritseviä kuvioita sekä mustia asuja kannattaa välttää. Kenkiä ei myöskään tarvita kuvassa.


Rennot ja urbaanit parisuhdekuvat Vivian ja Peter

Rennot ja urbaanit parisuhdekuvat Vivian ja Peter

Muutamaa päivää ennen hääjuhlaa, keväisen auringon helliessä, antauduimme hetkeen ja otimme Vivianin ja Peterin kanssa rentoja parisuhdekuvia Tampereen kaupunkiympäristössä. Aurinko porotti. Kevät oli kääntymässä kesäksi, ja puun silmut olivat juuri auenneet. Hyvä fiilis täytti koko porukan, ja meillä oli ihan mielettömän kivaa. Tuntui, että kuvia olisi voinut ottaa koko päivän.

Kuvat on otettu Canon 5D MK III ja uudella 24-70 linssillä. Suunnittelin kuvauksen etukäteen huolella. Tapasimme edellisellä viikolla studiolla ja otin pariskunnasta muutaman koekuvan. Samalla juttelimme, millaisia kuvien tulisi tunnelmaltaan olla. Varsinaisena kuvauspäivänä kiersin katsomassa kuvauspaikkoja ja tein lopullisen kuvaussuunnitelman. Suunnittelu ja yhteisen tahtotilan löytyminen teki kuvauksesta helppoa.


Näin tehtiin silhuettikuva lumilautahypystä studiossa

Näin tehtiin silhuettikuva lumilautahypystä studiossa

Valmistujaiskuvauksen päätteeksi tumma puku vaihtui shortseihin ja t-paitaan ja Juho laittoi jalkaansa laskettelumonot. Märkänä liukas karvamatto korvasi lumen.

Ensin kokeilimme hyppyä laatikon päältä, mutta paras ruutu saatiin Juhon ponnistaessa suoraan matolta. Märkä matto ei ole lähelläkään laudan alla pehmeästi luistavaa lunta, mutta taitavasti Juho sai laudan liikkeelle studio-olosuhteissakin.

Silhuettikuvissa toimii parhaiten liike ja mielenkiintoiset muodot. Kauempaa katsottuna kuvista erottuvat vain ääriviivat. Vasta katsojan tullessa lähemmäksi kuvaa, pienet yksityiskohdat ja kuvassa olevan henkilön piirteet alkavat hahmottua.


Privacy Preference Center