Henkilöbrändi — kuinka tuoda persoonallisuus esiin tarkkanäköisesti ja osuvasti?

Henkilöbrändi -kuva
Anne Korkala, sisältöstrategi

Halusimme tai emme, meillä kaikilla on nykymaailmassa henkilöbrändi. Kun haemme työpaikkaa, kirjoitamme somepäivitystä tai yritysblogia, menestyksemme riippuu siitä, saammeko muut tunnistamaan arvomme. 

Kuten Jeff Bezos kiteyttää: ”Brändisi on se, mitä ihmiset sanovat sinusta, kun et ole huoneessa.” 

Vaikka haluaisimme ajatella hallitsevamme henkilöbrändiämme, todellisuudessa tämä harvoin toteutuu. Henkilöbrändimme on niiden assosiaatioiden, uskomusten, tunteiden, asenteiden ja odotusten yhdistelmä, jonka muut ihmiset meistä luovat. 

Henkilöbrändi ja kuvien merkitys

Kuvamaailma on näkyvä osa sekä brändin että henkilöbrändin identiteettiä, ja tehokas keino herättää mielleyhtymiä. Siksi myös asiantuntijakuvan laadullaon merkitystä, sillä se heijastaa myös edustamaamme yritystä arvoineen. 

Henkilöbrändi -kuva
Anne Ala-Mattinen, creative director

Taitava kuvaajaa osaa tehdä persoonamme näkyväksi ja tunnistettavaksi. 

Kuvaustilanteessa kuvaajalle tärkeintä on ymmärtää kuvattavan luonnetta ja saada se välittymään kuvan kautta. Kun kuvaajalla ja kuvattavalla on yhteinen visio, kuvilla voidaan näyttää kuvattavan luonne ja kertoa upeita tarinoita. 

Myös kuvattavan tulee tuntea itsensä. Mitä paremmin kuvattava pystyy sanoittamaan kuvaajalle piirteitä, ominaisuuksia ja mielikuvia, joita hän toivoo kuvan välittävän, sitä paremmat evään kuvaajalla onnistuneeseen otokseen. 

Case: meidän omat brändikuvat

Anne Ala-Mattinen ja Anne Korkala ovat yrittäjiä sekä rohkean brändäyksen puolestapuhujia. Oheinen muotokuvasarja on kuvattu Ala-Mattisen ja Korkalan uudelle brändille, ja se kuvastaa sekä yritysbrändiä että yrittäjien henkilöbrändiä. 

Annoimme Samille vapaat kädet suunnittelussa ja valojen käytössä. Halusimme näyttää kameran edessä jotain persoonallemme ominaista. Kuvissa korostuu graafisuus, selkeys ja taiteellisuus sekä myös kuvattavien tapa tuoda itseään esiin.

Halusimme tehdä luovia ja kokeilevia henkilökuvia uuden brändin tarpeisiin, sekä testata perinteisestä poikkeavien brändikuvien vastaanottoa katsojassa.

Sivusimme suunnittelupalaverissa arkkityyppejä, ja otimme ne löyhästi ideoinnin taustalle.
Keskustelimme myös vaatteista ja niiden väreistä. Studioon tuotiin lähinnä valkoista ja mustaa. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Top 5 vinkit henkilöbrändi -kuvauksiin

Seuraavassa muutamia vinkkejä yrityksesi brändikuvien tai oman henkilöbrändisi kuvausten suunnitteluun.

Tyyli

Kuvan tyyli on vapaa, kunhan se on johdonmukainen ja linjassa kuvattavan arvojen ja tavoitteiden kanssa. Parhaat kuvat heijastavat ainutlaatuisesti kuvattavan persoonaa ja luonnetta. 

Henkilöbrändi -kuva
Henkilöbrändi -kuva

Persoona

Kuvaustilanne on persoonan ja otettavan kuvan tyyliä tukevia valintoja kohti haluttua mielikuvaa: katseen suunta, asento, värit, valot ja varjot, tilan tuntu, vaatetus ja muut esiin tuotavat piirteet. 

Lupa irroitella

Brändi- ja asiantuntijakuva saa myös olla leikkisä, taiteellinen tai jopa hieman hurja – kuvattavasta riippuen. Esimerkiksi koomisten piirteiden käyttö ei automaattisesti tipauta uskottavuutta – päinvastoin ne voivat tehdä kuvasta persoonallisemman ja helpommin lähestyttävän. 

Leikkisä henkilöbrändi -kuva
Henkilöbrändi -kuva

Tavoitteellisuus

Parhaimmillaan vahva ja tavoitteellinen henkilöbrändin rakentaminen hyödyttää näkyvyyden kasvattamista, auttaa laajentamaan verkostoja toivottuun suuntaan ja saavuttamaan tavoitteesi. 

Rohkeus ja luovuus

Kameran edessä voi irrotella, ja silti säilyttää ammattimaisen imagon, jos se sopii kuvattavan persoonaan ja arvomaailmaan eikä ole päälle liimattua. 

Mustavalkoinen siluetti
Anne Korkala 
Anne Ala-Mattinen

Kirjoittajat ovat yrittäjiä sekä rohkean brändäyksen puolestapuhujia. Oheinen muotokuvasarja on kuvattu Ala-Mattisen ja Korkalan uudelle brändille, ja se kuvastaa sekä yritysbrändiä että yrittäjien henkilöbrändiä. 

Kuvat: Sami Reivinen

Privacy Preference Center