Dokumentaarinen hääkuvaus

Häät ovat suuri juhla täynnä merkityksiä ja itse hääpäivä ainutkertainen. Dokumentaarinen valokuvaaminen kannattaakin jättää ammattilaisen vastuulle.  Ammattikuvaaja ikuistaa tärkeän päivän hetket, yksityiskohdat ja tunnelman. Saat juhlia vieraiden kanssa rauhassa ja olla varma että kuvat onnistuvat.

Dokumentaarinen hääkuvaus

03

05

06

07

08

10

12

13

15

17

24

25

26

27

28

29

30

Tärkeä suunnittelupalaveri

Ensimmäisellä tapaamisella valokuvaajan kanssa suunnitellaan valokuvauksen kulku. Valmistelut etukäteen helpottavat kiireistä hääpäivää ja takaavat jokaiselle hääparille itsensä näköiset kuvat omista häistään. Suunnittelupalaveri on hyvä pitää vasta noin kukautta ennen häitä, jolloin juhlapaikka ja aikataulut ovat selvillä.

Hääpäivän kulku

Kuvien pääosassa on itseoikeitetusti hääpari, jota kuvaaja seuraa haluttaessa jo alkuvalmisteluista häävalssiin ja loppujuhliin asti. Meikkaus, morsiusneidot, sormusrasia ja sulhasen puku – kaikki ansaitsevat tulla muistetuiksi. Myös hetket sukulaisten ja kavereiden kanssa ovat ainutlaatuisia, sillä harvoin kaikki ovat koolla yhtäaikaa niin kuin häissä. Yhteispotrettien ottoon kannattaakin varata oma aikansa juhlaohjelmasta.

Webgalleriasta kuvat myös vieraiden nähtäville

Viikko hääpäivän jälkeen dokumentaariset hääkuvat ilmestyvät nettigalleriaan, joka on kaikkien vieraiden nähtävillä internetissä, mutta ei muiden. Sivujen kautta myös vieraat voivat tilata itselleen kuvia, esimerkiksi ryhmäpotreteista ja vihkiseremoniasta, jolloin myös heille jää mukava muisto juhlasta.  Hääpäivän kuvista tuleekin mukava kerronnallinen kokonaisuus, jossa pienet yksityiskohdat ja laajemmat kokonaiskuvat vuorottelevat. Eheää kokonaisuutta katselee mielellään vielä monesti uudestaan.

Upeat hääalbumit

Kirja koko hääpäivästä potrettikuvineen on paras tapa säilyttää muistot yksissä kansissa. Hääalbumi taitetaan käsityönä ja siihen valitaan yhdessä kuvaajan kanssa kaikki tarkeimmät kuvat päivän ajalta. Tervetuloa studiolle tutustumaan ja ihastelemaan erilaisia hääkirjavaihtoehtoja.